Lahtarit
Ellen olisi kirjamessuilla kuunnellut Anneli Kannon haastattelua, tuskin olisin tarttunut hänen kirjaansa Lahtarit. Arvelin kirjailijan tamperelaisena valinneen yksinomaan punaisen puolen näkökulman ja tuomitsevan valkoiset.
Mutta sain tietää, että hän kirjoittaa pohjalaisen isoisänsä tarinaa, jonka tunnisti valokuvasta Aleksanterin kirkon portailla Tampere 1918 Vapriikin näyttelyssä. Hän yrittää ymmärtää miksi ilmajokinen poika joutui mukaan sisällissotaan. Isoisä ei sotaretkestä lastenlapsille juuri kertonut, muisteli vain kokemaansa nälkää.

Minua miellytti Anneli Kannon ratkaisu antaa ääni monille sodan osapuolille. Päähenkilöiksi nousevat Hermanni Larva-Kokko Ilmajoelta, veljessarjan keskimmäinen, joka liittyy suojeluskuntaan. Lakitieteen ylioppilas Elias Ylivalli, joka hiihtää Merenkurkun yli Ruotsiin päästäkseen Saksaan jääkärioppiin. Helena Malmberg , josta tulee ensin muonittaja valkoiselle puolelle, myöhemmin arkuttaja ja hänen sulhasensa, Samuli Kytömaa, jonka usko sotii tappamista vastaan.

 

He kaikki ovat nuoria, joiden elämän sisällissotaan osallistuminen muuttaa lopullisesti.

Elias Ylivalli palaa kahden vuoden sotilaskoulutuksen jälkeen Suomeen vapauttamaan maata venäläisistä. Hänestä on muokattu Saksassa säälimätön upseeri, joka saa komennettavakseen joukon siviilejä. ” Mitä Saksa minulle teki ? Höykytti, juoksutti, nöyryytti saksalaisin sanoin. Lähetti tykinruoaksi rintamalle. ”

Hermanni Larva-Kokko joutuu taisteluihin mukaan Vilppulassa ja kohtaa vihollisen. ” Ei ne ryssiä olleekkaan, ei ainakaan kaikki. Kyllä tuntuu ourolta, että suomalaisia molemmin puolin. ”

Samuli Kytömaa määrätään asepalvelukseen talon nuorempana poikana että vanhempi poika saa jäädä ison talon isännäksi. Hän körttiläisenä on tappamista vastaan mutta velvollisuus on täytettävä. Hänen morsiamensa Helena Malmberg on aluksi mielissään päästessään sotajoukon mukaan muonittajaksi. Myöhemmin hän huomaa, että sodassa joutuu eroon sulhasestaan. Hämeessä hänen työnsä muuttuukin arkuttajaksi kun kaatuneita lähetetään kotiseudulle.

Lukuisien muiden henkilöiden lisäksi kirjassa on lehtiartikkeleita, päiväkirjamerkintöjä ja päiväkäskyjä. Ne lisäävät lukijan tunnetta, että on tapahtumissa mukana tässä ja nyt. Murretta kirjailija käyttää taitavasti, lukijoiden palautteesta päätellen lukukokemuksen häiriintymättä.

Minulle tämä kirja oli tärkeä lisäämään ymmärrystä sisällissodan ajasta. Anneli Kanto sanoo lopuksi: ” En koskaan saa tietää, mitä paappani koki sotaretkellä Suomen halki. Sen olen ymmärtänyt, että voittajatkaan eivät sodasta ehjinä selvinneet. ”

Helinä Mustajärvi
Kokkolan kaupunginkirjasto