Mummit kosken kahta puolta

- Kuvitteletko että sää olisit eres olemassa jos mummis olis lapsena ammuttu? noita kähisee korvaani ja tuhahtaa konkkanenäänsä.
- -
- Pelko pitää hengissä, se sanoo.

Mielenkiintoinen lapsen näkökulma aukeaa Jari Järvelän romaanissa Kosken kahta puolta (2018). 7-vuotias poika vierailee isovanhempiensa luona kesällä 1977. Järvelä leikkaa tapahtumien joukkoon mummujen vaiheita vuonna 1918. Puolet kirjasta on punaisen mummin, Ainon, toinen puoli valkoisen Sofia-mummin maailmaa. Aino ja Sofia asuvat eri puolilla kosken ylittävää siltaa.

Mummujensa tarinoita pikkupoika on kuunnellut salaa. Hän nivoo niitä oman elämänsä päiviin, ja mielikuvitus jatkaa siitä, mitä todellisuudesta ei pojalle kerrottu. Tehokas alku hetekan putkesta löytyvästä runonipusta vie lukijan heti mukaansa.

Vuonna 1918 ”ei saanut rakastua sillan yli vääränväriseen, se oli pahempaa kuin murha. - - Isä saattoi äidin yöllä tasan puoliväliin siltaa, toiselle puolelle se ei mennyt. Siellä odotti väärät silmät ja pahat puheet,” selittää äiti. Poika vispaa Voiton-mummille kättään. Tämä ja Sofia-mummi toisella puolen siltaa eivät nosta toisilleen kättä – he tuijottavat.

Sanattomaksi vetää se Aino-mummin lapsuuskokemus, joka on päätynyt runoon: ”- - me naulataan / kielet / ruokapöytiin”. Mutta Sofia-mummikin joutuu lapsena tuomariksi: hänen sanansa ratkaisee, kuka punaisista tuomitaan kuolemaan.

Pojan päivien kuluessa on pakko miettiä, kenen totuudesta onkaan kyse ja voivatko eri arvoja edustavat sukulaiset koskaan ystävystyä.

 

Helvi Syrjälä, Koivuhaan kirjasto

Julkaistu Anders-verkkokirjastossa 11/2018